Poliisi puuttui rekkaspottaamiseen, josta tullut TikTokissa ilmiö

Asiassa on poliisin mukaan vaaranpaikkoja.

25.05.2021

Teiden varsilla on talven ja kevään aikana ilmennyt uusi vaaranpaikka: TikTok-ilmiönä tunnettu rekkaspottaus. Lapset ja nuoret tarkkailevat ja kuvaavat rekkoja. Heidän tavoitteenaan on saada ohikiitävä rekka räpsyttelemään valoja tai tööttäämään.

Rekasta kuvataan video, joka ladataan sosiaaliseen mediaan.

Poliisi ei halua olla ilonpilaaja, mutta toiminta ei ole virkavallan mielestä kovin turvallista. Poliisi pyytääkin vanhempia keskustelemaan lasten kanssa liikenteen vaaroista ja turvallisista kuvauspaikoista. Kuvaajat ottavat riskejä menemällä liian lähelle ajorataa, roikkuvat sillalta tai menevät jopa moottoriteiden keskiviheriöille.

Polisi ymmärtää hyvin senkin, että raskaiden ajoneuvojen kuljettajilla on sinänsä hyvä tarkoitus saada kuvaajat hyvälle mielelle, kun he tööttäävät näille huomion merkiksi.

Raskaiden ajoneuvojen äänimerkit ovat todella voimakkaita ja voivat kuitenkin poliisin mukaan häiritä ja pelästyttää muita tiellä liikkujia ja eläimiä. Poliisi muistuttaa, että tarpeeton ääni- tai valomerkki voi olla rangaistavaa ja aiheuttaa suuruudeltaan sadan euron sakot.

 

Lisää luettavaa