Poliisi varoittaa: Kesäisin aktivoituvat vandaalit – tämä yleisin kohde

Yleisin kohde on auto.

07.06.2023

Poliisi kertoo, että kesää kohti omaisuuteen kohdistuva ilkivalta lisääntyy. Esimerkiksi Itä-Suomen poliisi vastaanotti alkutalvesta 130 vahingontekoa kuussa. Viime kuussa määrä oli jo lähes tuplat.

Viime vuoden  kesäkuussa samalla alueella tehtiin yli 300 rikosilmoitusta kuussa.

Usein ilkivallan kohde on ajoneuvo. Esimerkiksi Mikkelissä rikottiin molempien autojen sivupeilit,  Ristiinassa oli asetettu auton renkaiden eteen teräviä esineitä, Savonlinnassa henkilöauton ovea oli vahingoitettu koko matkalta, Rantasalmella yksityishenkilön omaisuutta oli hajotettu ja Pertunmaalla postilaatikko oli murrettu auki.

Omaisuuttaan kannattaa yrittää suojata kaikin mahdollisin keinoin. Myös kameravalvonta ja siitä varoittaminen voi auttaa.

 

Lisää luettavaa