Poliisi varoittaa lippuhuijareista – yksi saatiin jo kiinni

Ole tarkka.

04.11.2022

Helsingin poliisi on tutkinut syksyn aikana useaa petossarjakokonaisuutta, joissa on eri pääepäiltyjä. Osa petosvyyhdeistä liittyy toisiinsa. Kaikkia kokonaisuuksia yhdistää se, että epäillyt huijasivat uhreilta rahaa erilaisissa verkon osto- ja myyntipalveluissa.

Poliisi esimerkiksi epäilee 26-vuotiasta miestä lukuisista petoksista, joista ensimmäiset tapahtuivat maaliskuussa 2022.

Miehen epäillään myyneen netissä muun muassa olemattomia pääsylippuja erilaisiin tapahtumiin, kuten festivaaleille ja jääkiekko-otteluihin. Lipuista hän pyysi 30–150 euroa.

– Pääsylippuja kannattaa ostaa vain virallisista myyntialustoista. Voi tuntua houkuttelevalta hankkia lippu vaikkapa loppuunmyytyyn tapahtumaan vertaismyyntialustoilta. Pahimmassa tapauksessa menetät kuitenkin tuntemattomalle henkilölle pääsylipusta maksamasi rahat etkä silti pääse tapahtumaan, muistuttaa poliisi.

Esimerkiksi eräässä tapauksessa asianomistaja etsi lippua festivaaleille. Hän julkaisi asiasta ilmoituksen sosiaalisen median ryhmässä. Epäilty otti yhteyttä uhriin ja väitti, että hänellä olisi lippu myynnissä. Asianomistaja maksoi epäillylle 30 euroa, mutta ei koskaan saanut lippua. Epäilty ei palauttanut rahoja, vaikka lupasi näin. Hän ei myöskään saapunut sovittuun tapaamiseen.

 

Lisää luettavaa