Poliisilla oli outo takaa-ajo Juvalta Mikkeliin

Kymmeniä kilometrejä hurjaa vauhtia.

Julkaistu:

Itä-Suomen poliisi kertoo erikoisesta takaa-ajosta, joka sillä oli tehtävälistallaan keskellä kirkasta maanantaipäivää.

Poliisi seurasi autoa valtatie viidellä pysäytysvaloa näyttäen auton jatkaessa matkaansa noin 150 kilometrin tuntivauhtia Juvalta Mikkeliin asti. Mikkelin keskustan kohdalla auto pysähtyi.

Erikoiseksi homman tekee kuljettajan perustelu tapahtumalle. Kuljettaja oli aivan hoo moilasena, eikä kertomansa mukaan ollut havainnut poliisin punaista pysäytysvaloa lainkaan aiemmin.

Lue myös: 12-vuotias järkyttyi koulumatkalla Mikkelissä – tummiin pukeutunutta miestä etsitään

Lue myös: Vandaalit iskivät Juvalla – pahaa jälkeä

Auton rekisterikilpi ei ollut luettavissa sen likaisuuden vuoksi. Poliisilla ei näin ollen ollut mahdollisuutta selvittää ja edelleen puhelimitse tavoitella auton mahdollista kuljettajaa.

Kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Tapaus on poliisin mukaan valitettava esimerkki rekisterikilven lukukelpoisuuden sekä muun liikenteen havainnoinnin laiminlyömisestä.