Portion Boys -Tiina äimistyi napolilaisessa baarissa: ”Eikö täälläkään pääse eroon…”

Johan nyt.

Julkaistu:

Tiina ja Mikael Forsby ovat olleet upealla Italian-lomasella.

Nyt Tiina on jakanut Instaan hauskan kokemuksen eräässä baarissa vieraillessaan.

No mitä sieltä napolilaisen baarin kaiuttimista kuuluu?

No sieltähän kuuluu Portion Boyseja!

Kyläbaari kyläbaarissa

Tiina jammailee musiikin tahdissa ja kirjoittaa:

-Eikö näistä meidän biiseistä pääse edes Italiassa eroon. Napolilainen kyläbaari ja mikäs siellä soikaan. No ”Kyläbaari!”

Näin se vain globaalius on totta tässäkin yhteydessä – ei ole ensimmäinen kerta, kun ulkomailla soitellaan täysin tyylipuhtaan suomalaista musiikkia.

Esimerkiksi Comon toimittaja oli kerran Sri Lankassa, kun yhtäkkiä taksin stereoista alkoi tulvia Almaa.

Tulevaisuuden suunnannäyttäjä

Muutama päivä sitten kerroimme Tiinan itkeneen lohduttomasti napolilaisella parvekkeella. Mutta hän itki ilosta. Hän oli nimittäin saanut Napoliin tiedon palkinnostaan.

Hänet valittiin Music & Media Industry Awards Gaalassa Tulevaisuuden suunnannäyttäjäksi.

-Olen niin syvästi liikuttunut. En pysty nyt tällä hetkellä muuta kuin kiittämään ihan jokaista joka on mua mun taistelussa tukenut. Iso ja nöyrä kiitos kaikille. Ja kiitos myös tästä palkinnosta, Tiina sai häthätää sanottua.

Kategoriassa palkitaan henkilö, joka on poikkeuksellisella ja ennakkoluulottomalla tavalla edistänyt musiikkialan tulevaisuutta, innostanut muita ja luonut uudenlaisia tapoja toimia.

Lue myös: Portion Boys -Tiina Forsby julkaisi kuvia kotoaan – upea!

Lue myös: Portion Boys -Tiina Forsbyn uusi tukkatyyli – näin saat sen itsellesi helposti!

Katso ja kuuntelet tästä tai alta.

Lue myös: Tilaa Comon uutiskirje ja tiedät mistä kahvitauolla puhutaan! Nappaa kotimaan tv-vinkit ja puheenaiheet suoraan sähköpostiin tästä.