Rainer on kuollut – menehtyi tänään

30.12.2014

Näyttelijätär Luise Rainer on kuollut. Hän menehtyi tänään kotonaan Lontoossa sairastuttuaan keuhkokuumeeseen. Saksalaissyntyinen Rainer oli kuollessaan 104-vuotias. Näyttelijättären ainoa tytär Francesca vahvistaa suru-uutisen Associated Pressille.

Rainer sai uransa aikana kaksi Oscar-palkintoa. Ne tulivat pääosista elokuvissa Ziegfeld, naisten kuningas (1936) ja Hyvä maa (1937). Hän oli ensimmäinen näyttelijä, joka sai kunnian peräkkäisinä vuosina, ja vain neljä kollegaa on onnistunut saavuttamaan saman hänen jälkeensä.

Rainer kuului 1930-luvun kirkkaimpiin Hollywood-tähtiin, mutta seuraavasta vuosikymmenestä lähtien hän vietti hiljaiseloa Lontoossa, kaukana parrasvaloista. Hän esiintyi aina silloin tällöin pienemmissä rooleissa elokuvissa sekä televisiosarjoissa. Viimeisimmäksi tuotokseksi jäi vuoden 1997 elokuva The Gambler.

Näyttelijä oli naimisissa kahdesti. Käsikirjoittaja Clifford Odetsista hän erosi vuonna 1940. Hänen toinen aviomiehensä Robert Knittel menehtyi vuonna 1989.