Raiskatun suomalaisnaisen tarina on kamalimmasta päästä koskaan

Hyvinvointisivustolla avautunut suomalaisnainen toteaa, ettei ole päässyt raiskauksestaan vuosienkaan saatossa yli.

08.11.2018

Elina-niminen nainen on kertonut koskettavan kohtalotarinansa hyvinvointisivuston jutussa. Hän joutui muutamia vuosia sitten niin kutsutun ”puskaraiskauksen” uhriksi. Tämä tarkoittaa, ettei uhri lainkaan tunne väkivallantekijää, vaan hänen kimppuunsa käydään vaikkapa lenkkipolulla.

Elina oli tulossa ravintolasta, jossa hän oli viettänyt aikaa ystäviensä kanssa.

Mies on sittemmin tuomittu teostaan, mutta Elinaa kauhukuvat eivät jätä rauhaan. Hän on ollut masentunut, syönyt lääkkeitä, ja opiskelutkin katkesivat. Kaikista pahinta oli kuitenkin se, kun oma mies jätti, kun ei kestänyt naisensa kohtaloa.

Elina toteaa, ettei teko tehnyt hänestä rasistia, mutta silti hän pelkää kulttuurien yhteentörmäyksiä.

Lue puhutteleva juttu TÄÄLTÄ.

Lisää luettavaa