Raju missisota syttyi

13.09.2011

Miss Suomi Pia Pakarinen ei sijoittunut Miss Universum –kilpailussa hyvistä ennakkoveikkailuista huolimatta. Suurin pommi kuitenkin räjähti missibisneksen kulisseissa. Ilta-Sanomat uutisoi finaalin kynnyksellä ettei Pakarinen anna kommentteja suomalaismedialle ilman rahapalkkiota. Miss Suomi –organisaatiota pyörittävän Finnartistin Eino Makunen ei hyväksynyt Pakarisen ratkaisua. Ilta-Sanomien mukaan Makunen kertoi ettei voi tehdä asialle mitään tässä vaiheessa, mutta seuraamuksista keskustellaan kilpailun jälkeen.

Pakarinen raivostui Makusen kommenteille ja antoi Facebook-profiilissaan rankkaa palautetta Makuselle ja medialle.

– Iltapävälehdillle, MTV viihteelle ja Finartisteille, etenkin Makuselle en lähetä täältä kiitoksia. En anna melialaani latistaa sen että juuri finaalin kynnyksellä päätätte alkaa taas kerran lyttäämään periaatteitani sekä tehtyä työtäni. Ihmettelen miksi kritisoidaan kun pyydän tehdystä työstä palkkaa, en ole julkisuuden kipeä, se on työtä. Ja ostotavaraa ne lehdetkin ovat. Joten tänä iltana olisi odottanut jotain vähän kannustavampaa uutisointia. Eikkaa lainatakseni: Perästä kuuluu, Pia raivoaa.

MTV3.fin Viihdeuutisten haastattelema Makunen suhtautui ymmärtävästi Pian avautumiseen.

– Antaa näiden nuorten purkautua. Se on normaali purkautuminen, kun kaikki ei mene kohdalleen. Annetaan ajan kulua. Eihän Pia ole pitkään enää missinä, kommentoi Makunen MTV3.fille Pian tunteen purkausta.

Lisää luettavaa