Räppärit tappelivat baarissa – näin päätti oikeus

22.07.2013

Chris Brownin ja Draken viimekesäinen kapakkatappelu sai aikaan melkoisen määrän oikeusjuttuja ristiin ja rastiin ja nyt yksi niistä on saatu päätökseen.

Taistelutantereena toimineen W.i.P-klubin omistava yritys vaati räppärikaksikolta 16 miljoonan dollarin korvauksia. Syynä oli tunnettujen laulajien nujakoinnin aiheuttama negatiivinen julkisuus baarille ja sitä kautta aiheutuneet taloudelliset menetykset.

Drake vastasi haasteeseen toteamalla, ettei hän pysty kontrolloimaan lehtien kirjoittelua ja juttujen sisältöä. Tuomari yhtyi räppärin mielipiteeseen ja korosti, että varsin yleiset baaritappelut eivät voi poikia oikeusjuttua tilojen hallinnoijan osalta, nahisteli siellä sitten kuka tahansa.

Nujakan osalta on edessä vielä monta muuta oikeuskäsittelyä. Räppärit ovat haastaneet toisensa oikeuteen, sivulliset loukkaantuneet puolestaan vaativat tilille sekä tappelijoita että heidät samaan aikaan sisälle päästänyttä klubia.

Kuvassa räppäri Drake.