Ravintoloitsija listasi inhokkiasiakkaiden TOP-3:n – näin öykkäillään

02.08.2016

Asiakas ei aina ole oikeassa. Ainakaan silloin kun hän on väärässä. Näinhän sitä voisi kepeästi todeta.

Todellisuudessa jokainen asiakaspalvelualalla toimiva tuntee ”aasiakkaan”, joka aiheuttaa asenteellaan ja käytöksellään paitsi harmaita hiuksia työntekijöille myös muille asiakkaille.

Länsisuomalainen naispuolinen ravintoloitsija ei halua esiintyä jutussa nimellään, mutta paljastaa nyt Comolle kolme inhokkiaan ravintola-asiakkaissa ja heidän käyttäytymisessään.

  1. Ihmiset, jotka jostain syystä kuvittelevat olevansa parempia kuin toiset, tai joiden mielestä juuri heidän asiansa on tärkeämpi kuin muiden. Asioiden pitäisi pyöriä vain heidän ympärillään, eivätkä he ymmärrä että se on muilta asiakkailta pois.
  2. Ihmiset, jotka kännissä leveilevät rahoillaan. Yleensä ne jotka sillä leveilevät ovat sellaisia joilla sitä suurta massia ei edes ole. He luulevat että heidän antamallaan 50 sentin tipillä on jotain suurtakin merkitystä. Vähemmällä pääsee kun menee ravintolan ulkopuolelle, kerää kolme tölkkiä pihalta, eikä tarvitse edes kuunnella mitään paskaa. Tämä ihmistyyppi on se, joka rutkuttaa vielä valomerkin jälkeen, että pitäisi myydä. He eivät ymmärrä lakia ja jaksavat vinoilla, että eikö raha yrittäjälle kelpaa.
  3. Ihmiset, jotka ovat lähinnä nuoria, eivätkä pahantahtoisia. He eivät vain bilefiiliksessään ymmärrä, että jos joku heidän mielikappaleestaan ei soi koko ajan ravintolassa, se ei tarkoita ettei baarin DJ ymmärtäisi sen hetken trendejä – on vain niin monia muitakin musiikkimakuja.