Riihimäellä ikävä ilmiö – jotkut vaativat ettei lapsille enää myytäisi munia

Riihimäellä jotkut vaativat kananmunien myyntiin ikärajaa.

22.11.2021

Riihimäkeläisessä ”puskaradioryhmässä” Facebookissa on kuvien kanssa paheksuttu nuorisoa, joka käy heittelemässä ikkunoihin ja seiniin kananmunia.

Jälki on sen mukaista. Siivoamiseen saa kulumaan aikaa, varsinkin tiiliseinistä. Myös hajuhaittoja voi tulla lämpimillä ilmoilla.

-Kaikki vanhemmat voisivat ihan ensimmäiseksi tarkastaa, onko kananmunat mystisesti huvenneet jääkaapista, sukulaisensa kautta tapaukseen osallinen kirjoittaa ryhmässä.

Kirjoitus on poikinut keskustelua, josta käy ilmi, että ilmiö on yleinen.

-Tähänki jotenki liityy Tiktok-jutut tai näin Helsingis puhutaan, arvioi muuan villityksen motiivia.

Jotkut keskustelijat vaativat ikärajaa kananmunaostoksiin. Kauppiaiden tulisi katsastaa tarkemmin kananmunaostajien motiivit.

Muutamia viikkoja sitten uutisoitiin, että jotkut kaupat olivat kieltäytyneet myymästä alaikäisille ”kodin putkimies” -nesteitä, koska niistä rakenneltiin pullopommeja.

 

Lisää luettavaa