Riihimäellä mies leikki ”räikköstä”

Bensaa suonissa.

Julkaistu:

Hämeen poliisilla on ollut tänä viikonloppuna hoteissaan kaksi rajua ylinopeuskuljettajaa.

Lauantaina 20.12.2025 vaille yksitoista iltamissa Riihimäellä kolmostiellä partio havaitsi etelän suuntaan kovalla nopeudella ajavan henkilöauton.

Partio tavoitti henkilöauton ja sen keskinopeudeksi mitattiin 177 kilometriä tunnissa nopeusrajoituksen ollessa sata kilometriä tunnissa.

Autoa kuljettanutta noin 40-vuotiasta miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

Lue myös: Vartijat huomasivat että miehen reppu täyttyi koko ajan kaupassa kiertelyn aikana – lopputulos oli yllätys

Lue myös: Etsintäkuulutettu vankikarkuri vastusti poliisia Riihimäellä

Hieman myöhemmin samalla kolmostiellä Janakkalan Turengin kohdalla partio mittasi tutkalla vastaan tulevan henkilöauton nopeudeksi 157 kilometriä tunnissa.

Autoa kuljettanutta noin 20-vuotiasta miestä epäillään myös törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, ja hänetkin määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

Lue myös: Tilaa Comon uutiskirje ja tiedät mistä kahvitauolla puhutaan! Nappaa kotimaan tv-vinkit ja puheenaiheet suoraan sähköpostiin tästä.