Riina-Maija Palander teostaan: ”Kolme vuotta siihen meni”

Eivätkö aiemmin paljon yhdessä viihtyneet Riinis ja Petri näe enää toisiaan?

07.03.2025

Espanjan Fuengirolassa tällä hetkellä asuva Riina-Maija Palander julkaisi asunnostaan kuvia. Hänen Instagram-tarinaosiossaan on usein julkaisuja, mutta perusjulkaisuja hän tekee harvoin. Siksi tämä päivitys on harvinainen ja siinä hänen kertomansa asia hänelle ilmeisesti tärkeä.

Lue myös: 48 vuotta täyttänyt Riina-Maija Palander palasi julkisuuteen – selfie räväyttää silmät

– Vihdoin ja viimein tänään sain tähän eteisen syvennykseen kenkäkaapin ja käväisin hakemassa sisustustaulut myös seinälle. Kolme vuotta siihen meni, kertoo Riina-Maija tärkeästä teostaan.

Julkaisun kuvissa näkyy kenkäkaappi, jonka päällä on Riina-Maijan etunimen mukaiset valokirjaimet. Hän kertoo myös, mitä kaikkea muuta hänellä on vielä kotiinsa hankkimatta.

– Seuraavaksi tarvitsen vielä kipeästi hankkia kirjoituspöydän jottei tarvitsisi keittiön pöydän ääressä tehdä hommia, samoin kuin yöpöydät. Nämä kaikki olleet listalla myös sen kolme vuotta.

Riina-Maijan mukaan häneltä löytyy jo monenlaisia pöytiä, mutta ne sijaitsevat eri maissa.

Jos upotus ei näy, avaa se auki tästä.

Riina-Maijan somejulkaisuissa on näkynyt selkeä muutos

Vielä vuoden alussa Riina-Maijan monissa somejulkaisuissa oli mukana hänen hyvä ystävänsä Petri Voutilainen. Voutilaista ei ole näkynyt Riina-Maijan somessa sen jälkeen, kun Riina-Maija päätti pitää taukoa heidän yhteisestä podcastistaan. Eikä myöskään Riina-Maijaa ole näkynyt pitkään aikaan Voutilaisen somejulkaisuissa.

Lue myös: Riina-Maija Palanderin partneri lyttää Aleksi Valavuoren toiminnan täysin

Voutilainen on kritisoinut Kalle Palanderin möläytyksiä, jotka hän otti aiheeksi myös helmikuisessa podcastissaan. Sen jälkeen Riina-Maija jäi podcastista pois.

Voutilainen on jatkanut Kaksoiselämää-podcastin lähetysten pitämistä yksin. Hän on myös käynyt somejulkaisujensa perusteella muiden ihmisten kanssa pelaamassa padelia, jota hän harrasti somejulkaisujen perusteella aiemmin Riina-Maijan kanssa.

Lue myös: Kalle Palanderilta tylytys Riina-vaimostaan: Matka peruuntui