”Risumies” antoi ennen kuolemaansa pysäyttävän videohaastattelun Ylelle: ”Eikö tämä lopu ikinä”

15.03.2017

Risumiehenä julkisuudessa nähty Jorma Hirvonen on kuollut. Hän antoi kasvonsa tämän päivän yhdelle viheliäimmistä ilmiöistä: yksityiselämää loukkaavat YouTube-videot. Risumies ehti ennen kuolemaansa antaa Ylen Perjantai-ohjelmalle haastattelun, jossa hän huokaili, että ”eikö tämä lopu ikinä”. Video julkaistiin kuukausi sitten.

Kaikki sai alkunsa siitä, kun kouvolalainen koiran ulkoiluttaja kuvasi risumiehen tuomassa risuja lenkkipolun maastoon. Syntyi värikästä kielenkäyttöä, jonka lenkkeilijä kuvasi uhaten laittaa pätkän YouTubeen. Videota katsottiin satoja tuhansia kertoja. Tämä muutti risumies Jorma Hirvosen elämän.

72-vuotias mies ei saanut enää liikkua missään rauhassa. Vaikka suuri osa julkisuudesta oli hyväntahtoista selkääntaputtelua, Kouvolan Sanomien haastatteleman lähipiirin mukaan myös häirintää ja kiusaamista esiintyi. Risumies ei enää uskaltanut liikkua julkisilla paikoilla. Kolme viimeistä viikkoa hän sairasti sairaalahoidossa, ja menehtyi toissapäivänä.

Keskustelukanavat ovat täyttyneet osanotoista ja aihetta sivuavista kommenteista. Yksi niistä on paljon puhuva (Kouvola/Suomi24):

-Monet julkisuudenhenkilötkin, jotka ovat yhtäkkiä ponnahtaneet julkisuuteen, ovat kokeneet sen shokkina, koska eivät osaneet kuvitella mitä se todella on. (…) Niin voi vain kuvitella, miltä se tuntui eläkkeellä olevasta iäkkäästä miehestä, kun se tapahtuu täysin yllättäen ja vielä negatiivisessa mielessä.

Vastenmielinen ilmiö eli nettivideot yksityishenkilöistä ovat tosiasia. Hirvosen kohtalon toivookin nyt pysäyttävän ihmisiä miettimään, että vaikka kuvaaminen julkisella paikalla on sallittua, julkaiseminen voi halventaa  kohdetta ja loukata yksityiselämää. Kuvaaminen ja julkaiseminen ovat aina eri asioita.

Yksittäisen videon kuvaajaa ei voi tapauksesta syyttää, vaan kyse on ilmiöstä. Katso mitä risumies oli viimeisessä haastattelussaan mieltä julkisuudestaan.

Lisää luettavaa