”Robbe” päihittää Antin 10-1

08.02.2012

Levy-yhtiöllä on käsissään kultaakin kirkkaampi kimpale, mikäli komeetta Robinin YouTube-menestykseen on uskominen.Hyvän käsityksen tästä saa vasta tekemällä empiiristä vertailutyötä.

Kuukausi sitten juuri kukaan ei tiennyt, kuka on tämä 13-vuotias turkulaispoppari. Nyt hänen musiikkivideotaan Frontside Ollie on katsottu YouTubessa ällistyttävät ja  mullistuttavat 4,2 miljoonaa kertaa. Pelkästään kommentteja on videon alle ilmestynyt  ”vain” 62 000 kappaletta.

Jos vertailukohteeksi ottaa toisen pikkutyttömagneetin eli Antti Tuiskun, voi nopealla silmäyksellä päätellä, että Robin on ”kymmenen kertaa suositumpi”.

Tuiskun hittiä Hyökyaalto on nimittäin kuunneltu vuoden aikana noin 400 000 kertaa. Myös toinen Tuiskun biiseistä, Tunturibiisi, on yltänyt samoihin lukemiin, mutta se on ollut netissä jo viisi vuotta.

Pikkuheebon menestys on juoksuttanut levy-yhtiö Universalin promoporukkaa  sen verran lujaa, että työtehtäviä on jouduttu tiettävästi priorisoimaan ja median edustajat ovat joutuneet odottelemaan vastauksia yhteydenottopyyntöihinsä jonkin aikaa.

Lisää luettavaa