Saija Tuupanen: uusi aluevaltaus ja työ!

Saijalle toivoisi lisää tämänkaltaisia haasteita.

18.08.2025

Saija Tuupanen on viettänyt kesää Ränssin Kievarin lavalla esiintyen Paula Koivuniemen roolissa hänestä kertovassa supersuositussa laulunäytelmässä Aikuinen nainen.

Kaiken lisäksi Saija on ehtinyt heittää keikkaa esimerkiksi Tangomarkkinoilla, ja laulaa luikauttipa hän myös kummityttärensä rippijuhlissa kotitanhuvillaan.

Aikuinen nainen -musikaali oli niin suosittu, että siihen buukattiin pari ylimääräistä näytäntöäkin. Nekin menivät alta aikayksikön kuumille kiville.

Ensi viikonloppuna Saija palaa Ränssin kievariin vielä hetkeksi, sillä hän järjestää siellä Ruusuja ja shamppanjaa -konsertin. Onnekkaimmat voivat vielä yrittää ostaa liput. Ruusuja ja shamppanjaa on myös Paula Koivuniemen tulkitsema kappale.

Saija on kuin kotonaan kameran edessä

Nyt Saijan taustajoukoista kuuluu lisää uutisia.

Miss Suomi 2025 valitaan lauantaina 6. syyskuuta. Ohjelman televisioi AlfaTV. Como on jo aiemmin hehkuttanut Saijan upeaa ja luonnollista juontotaitoa, ja nyt Saija pääsee tositoimiin, sillä hän juontaa missifinaalin.

Juontajia on oikeammin kolme: Cristal Snow, Saija ja Mikael Konttinen.

Jos aivan tarkkoja ollaan, aivan ensikertalainen Saija ei juontohommissa ole. Hän on juontanut kolme vuotta sitten Alfalla Soiva postikortti -ohjelmaa Mikael Konttisen kanssa.

Saijalle toivoisi lisää juontotöitä televisiosta. Nainen on kuin kotonaan kameran edessä, aivan kuten lavoillakin.

Lue myös: Saija Tuupanen halitteli ja vietti lomailtaa toisen supertähden kanssa Espanjassa – kuva

Lue myös: Saija Tuupaselta historiallinen yllätys – seuraajat sekosivat sydämiin!

Lue myös: Tilaa Comon uutiskirje ja tiedät mistä kahvitauolla puhutaan! Nappaa kotimaan tv-vinkit ja puheenaiheet suoraan sähköpostiin tästä.