Saksalainen metalliyhtye Accept tulee Suomeen

12.03.2010

Saksalainen metalliyhtye Accept on koonnut jälleen rivinsä ja saapuu paluukiertueensa myötä myös Suomeen.

Accept esiintyy Helsingin Virgin Oil Co -ravintolassa tiistaina 18. toukokuuta.

Power metallin pioneeriyhtye Accept perustettiin Saksassa 1970-luvulla. Läpimurtonsa se teki vuonna 1983 julkaistun Balls to the Wall -albumin myötä.

Pitkän tauon jälkeen Accept ilmoitti viime vuonna palaavansa uuden laulajan, TT Quickista tunnetun Mark Tornillon, kanssa. Acceptin paluualbumi, Blood of the Nations, julkaistaan toukokuussa.

Accept esiintyi viimeksi Suomessa Tuska-festivaalin pääesiintyjänä vuonna 2005.

Liput keikalle maksavat 25 euroa. Liput tulevat myyntiin keskiviikkona 17. maaliskuuta Tiketissä ja Lippupalvelussa.

Viihdeimperiumi/KA

Lisää luettavaa