Salainen ja supersuosittu Äitylit-ryhmä: Poliisi puuttui!

08.11.2016

Facebookin Äitylit-ryhmä on yli 30 000 jäsenellään yksi Suomen suosituimmista keskusteluryhmistä – ja kaiketi salaisin. Jonossa on ylläpidon mukaan yli 10 000 jäseneksi haluavaa. Mukaan ei kuitenkaan haluta miehiä eikä teinejä, joten jäsenyyshakemusten käsittely vie aikaa.

Suosikkiryhmä saa välillä jäsenensä käyttäytymään arvelluttavalla tavalla. Nyt poliisi on puuttunut ryhmän toimintaan. Äityleitten porilainen ylläpitäjä muistuttaa jäseniä, että ”jokaisen tulee miettiä tarkkaan mitä julkaisee, koskien muita kuin itseään”. Hän jatkaa:

-Nimimerkillä poliisi soitti tänä aamuna.

 

Kyse on jostakin julkaisusta, joka on tosin ehditty jo poistamaan.

-Asian selvittely jatkuu toisaalla, ylläpitäjä kertoo.

Siitä ei ole tietoa, mihin poliisin puuttuminen liittyy mutta suomalaisissa keskusteluryhmissä on silloin tällöin nähty varsin arvelluttaviakin keskusteluketjuja. Jos esimerkiksi mies pettää, voi olla yksityiselämää loukkaavaa tiedon levittämistä huudella asiasta julkisesti ja levittää miehen nimeä/kuvaa ryhmissä.

Lisää luettavaa