Sani kertoo Aikakoneen Makin viimeisistä hetkistä: ”Me näemme pian…”

Saija ”Sani” Aartelan itkusta ei ole tulla loppua.

03.06.2024

Suomi heräsi tänään siihen, että Yle uutisoi ysärilegenda Maki Kolehmaisen olevan poissa. Aikakoneen ja monen muun taustalta löytyvä hittinikkari kuoli Terhokodissa pitkäaikaiseen, mutta nopeasti lopulta etenemään lähteneeseen sairauteen.

Maki kuoli aamuyöllä maanantaina Helsingissä. Hän oli kuollessaan 58-vuotias. Kolehmainen kuoli saattohoidossa Terhokodissa.

Aikakoneesta tuttu Saija ”Sani” Aartela on kirjoittanut Facebookiin kirjoituksen Makin muistolle:

-Itken, itken ja itken… Suomen Popin Kuningas, veljeni, ammatillinen aviomieheni, miljoonien kilometrien yhteinen matkakumppanini on yöllä nukkunut pois. Hän teki historiaa jo alun alkaen tuotuaan rinta rottingilla konemusiikin tutuksi tähän maahan. Hän oli eittämättä Suomen popmusiikin merkittävimpiä uranuurtajia, Valon soturi, hyvien puolella aina taisteleva ja useiden merkittävien artistien uran alkuun saattaja. Peräänantamaton taistelija, Sani muistelee.

Hän kertoo saaneensa viettää ihania viimeisiä hetkiä yhdessä.

-Rauhassa, tuijottaen silmästä silmään ja katse ymmärrystä täynnä. Kukaan, ikinä, ei voi ymmärtää, mitä olemme yhdessä kokeneet, ja yritinkin rauhoittaa sanomalla, että kaikki on nähty ja saavutettu Suomen musiikkirintamalla mitä vaan voi ja että kaikki selviää ja täällä jatketaan kovalla meiningillä etiäpäin… Ja että perässä tullaan. Ja että siellä taivasorkesterissa on valmiina jo kova porukka odottamassa lauteille soittamaan. Laitetaan me sitten bändi kasaan uudelleen siellä jossain.

Sani sanoo viimeisen halauksen olleen pitkä ja lämmin.

-Tiedostin kyllä, että nämä oli vain välihyvästit. Makin ihanan herskyvä huumori oli läsnä myös joka kerta nähtyämme, aina viimeiseen hetkeen asti ja viimeinen toivomus oli, että Aikakoneen lippu on pidettävä korkealla. Ja tämän lupaamme varmasti.

-Makin sairaus eteni yllättävän nopeasti. Maki sai viettää viimeiset tuntinsa rakkaittensa kanssa. Suru on suunnaton. Toivotan paljon voimia Makin perheelle ja muille läheisille sekä kollegoille. Hyvää matkaa RAKAS. Näemme pian!

Kolehmainen oli osa Aikakone-nelikkoa, mutta tuotti musiikkia myös muille. Hänen teoksiaan ovat esittäneet Robin, Antti Tuisku ja Anna Abreu vain muutamia mainitaksemme.

 

Lisää luettavaa