Vaikuttaja Sara Sieppi on päässyt viettämään ensimmäisen pääsiäisen äitinä. Hän synnytti esikoispoikansa reilu kaksi viikkoa sitten.
Lue myös: Sara Sieppi synnytti jo – tässä on pienokainen
Pääsiäinen ei ole sujunut tutuissa merkeissä. Moni asia on jäänyt Saralta tekemättä, jotka liittyvät ihan perustarpeisiinkin. Tekemistä on silti riittänyt.
– Aamiainen jäi taas kesken, kun pieni kaipasi syliä. Kämppä on siivoamatta, pyykit odottavat ja hiukset jäivät suihkun jälkeen kuivaamatta. Pyjama vaihtuu ehkä iltapäivällä vaunulenkille, jos silloinkaan. Kuudelta aamulla suljetaan silmät hetkeksi ennen uutta vaipparallia, kertoo Sara.
Sieppi kertoo kaiken olevan silti ihanaa, vaikka vauvan kanssa jää asioita tekemättä.
– Viikonpäivästä ei ole mitään tietoa ja kaikki viestit ovat vastaamatta – anteeksi ystävät. Kaiken keskellä tämä on niin ikimuistoisen ihanaa. Koti ehtii siivoutua myöhemminkin, nyt vaan tuijottelen tätä pientä nyyttiä, hengitän hetkeä ja ihmettelen elämää, toteaa Sieppi.
Kuvissa nähdään kahdelle katettu aamiainen sekä Saran sylissä nukkuva vauva. Niitä voi mennä katsomaan tähän alas tai tänne.