Sara Sieppi puhkesi itkuun kauppareissulla – julkaisi syystä kuvan

Liikkistä.

Julkaistu:

Sara Sieppi ja hänen puolisonsa Pyry Soiri kertoivat odottavansa ensimmäistä yhteistä lastaan viime vuoden puolella, lokakuussa.

Ilouutisia viestivässä kuvassa Sara seisoi vatsakumpu pullottaen etualalla ja Pyry piteli kättä hänen vatsallaan.

Sara kertoi myös, että pari päätti paljastaa ilouutisen raskaudesta vasta kun se oli edennyt tarpeeksi pitkälle. Tämä siitä syystä, että Saralla oli aiemmin ollut useita keskenmenoja.

Sieppi on sittemmin maininnut podcastissaan, että lapsen sukupuoli on tiedossa, mutta hän ei ole halunnut paljastaa sitä julkisesti. Sara sanoi olleensa väärässä oletuksensa kanssa, ja että hänen puolisollaan oli oikea aavistus sukupuolesta.

Itkut kauppareissulla

Saran lasketun ajan tarkkaa päivämäärää ei ole kerrottu julkisuudessa, mutta se on keväällä 2026.

Podcastissa Sara on todennut voivansa aika hyvin. Hän on ollut rennoin mielin, eikä ole ottanut turhaa stressiä esimerkiksi vauvaa varten tarvittavista hankinnoista. 

Mutta nyt Sara on ollut kaupoilla. Hän kertoo asiasta sometarinoissaan.

Lue myös: Apua miten kaunista! Tältä näyttää Sara Siepin uusi hiustyyli!

Lue myös: Podcast: Sieppi antoi Pyry Soirille lähtöpassit kodissaan

Hän on julkaissut Instagramiin kuvan auton vieressä olevista tuotteista.

On tummasävyiset vaunut. On vaalea kantokoppa. Tuotteissa riippuu uutuuttaan hinta- ja tuotelaput.

Sara on ottanut kuvan ennen kuin lastaa tavarat autonsa kyytiin. Ja tässä vaiheessa hän paljastaa tunteiden tulleen pintaan.

-Mua vähän itketti, kun kannoin näitä autoon, hän kertoo.