Sarasvuo tietää jo hallituskokoonpanon: Syväkurkku vihjasi

Sellaista demokratiaa.

16.04.2019

Jari Sarasvuo ei äänestänyt.

Tai siis äänesti, tyhjällä lapulla. Hän kertoo jo vuonna 2016 päättäneensä, ettei anna vaaleissa valtakirjaa millekään puolueelle. Hänen mielestään valta on siirtynyt kansanedustajilta puolueille ja etujärjestöille.

Hän kertoi tyhjän äänestyksestään, jotta herättäisi keskustelua aiheesta.

Mies myös tviittasi kuullensa, että kabineteissa on jo sovittu hallituskokoonpano.

-Sellaista demokratiaa, mies suomii.

Lisää luettavaa