Lounais-Suomen poliisilaitoksella on ollut tutkinnassa Satakunnasta käsin tehtyjä petoksia. Kyseessä on törkeiden petosten sarja ja tapahtuma-aika vuoden 2024 alkupuolella.
Ammattimaisesti toteutetussa rikoskokonaisuudessa on erehdytetty eri yhtiöitä tilaamalla erilaisia hyödykkeitä. Ne on jätetty maksamatta. Näin on saatu noin 360 000 euron rikoshyöty.
Rikosten kohteeksi joutuneita yhtiöitä on eri puolilla Suomea, esimerkiksi Lounais-Suomessa ja Oulun suunnalla. Rikoskokonaisuudessa on vangittuna kaksi henkilöä ja asia on seuraavaksi etenemässä syyttäjälle syyteharkintaan.
Poliisi kertoo, että päätekijäksi epäilty on noin kuusikymppinen satakuntalaismies. Lisäksi vangittuna on toinen Satakunnassa asunut mies. Hän on noin 50-vuotias.
Asiassa on ollut aiemmin vangittuna myös kolmas henkilö, mutta hänet on sittemmin vapautettu. Pääepäillyn epäillään rikoskumppaneiden käyttämisen lisäksi palkanneen useita henkilöitä töihin osakeyhtiöön, jossa ei kuitenkaan ollut mitään todellista liiketoimintaa.
Yhdentoista törkeän petoksen lisäksi syyttäjälle siirtyvässä kokonaisuudessa on yksi törkeä veropetos ja erilaisia rahanpesurikoksia sekä rekisterimerkintärikos.
Lue myös: Poliisi hälytettiin salibandyhallille Poriin – kaikki poliisiresurssit käytössä
Lue myös: Poliisi alkaa syynätä Turun ja Porin kauppakeskuksia