Seiska: Aki ja Rita Mannisen paljastukset – ”Mira Luoti oli ollut ihan peloissaan”

Varsinkin Aki kertoi aiheesta paljon.

24.08.2025

Siitä on jo aikaa, kun vuoden 2016 Julkkisselviytyjät-ohjelmaa kuvattiin. Mutta tuo ajankohta on aiheuttanut kohun vasta nyt. Se johtuu PMMP-yhtyeestä tunnetun Mira Luodin paljastuksesta, joka selvisi Ylen julkaiseman artikkelin kautta. Luoti kertoo siinä joutuneensa ohjelman kuvauksissa seksuaalisen väkivallan kohteeksi. Tapauksen yhteydessä on noussut esille Makwan Amirkhani, joka osallistui samaan ohjelmaan Luodin parina.

Nyt Seiskassa kerrotaan, miten tapahtumat ovat näkyneet ohjelman kuvauksissa samaan aikaan olleille Aki Manniselle ja Rita Niemi-Manniselle. Pariskunta on kertonut lehdelle omat mielipiteensä ja kokemuksensa tapahtuneista.

Akilla oli paljon sanottavaa aiheesta

Aki kertoo kuulleensa tapahtuneista tuotannolta ja muilta, jotka olivat osallistuneet kuvauksiin.

– Mira oli ollut ihan peloissaan koko yön. Mira joutui pakenemaan leiristä, muisteli Aki.

Akin mielestä tuotantoyhtiö ei toiminut tilanteessa hyvin.

– Tuotanto hyssytteli sitä tilannetta, ja sitä vähäteltiin. Sanottiin, että yritetään mennä eteenpäin, niin kuin mitään ei olisikaan, kertoi Aki Seiskalle.

Aki oli avannut aihetta vielä lisää.

– Seuraava kuvauspäivä piti hoitaa loppuun, totta kai johtuen tuotannollisista ja sopimuksellisista syistä. Mutta kyllä se oli ihmeellistä, ei ollut ihan tasapainoinen olotila siellä. Jos kuvausryhmäkin oli säikähtänyt, niin sekin kertoo jo paljon. Tämän olisi täytynyt nousta silloin heti esille, että ei olisi missään nimessä kuulunut hyssytellä asiaa, kertoi Aki vielä asiasta.

Rita oli jutellut Miran kanssa

Rita kertoo jutelleensa asiasta Miran kanssa, jolloin hän oli saanut tietää Miran kokemuksista. Tämä oli tapahtunut vasta noin kaksi vuotta sitten, kun molemmat olivat olleet Komppania Ketonen & Gustafsberg-ohjelman kuvauksissa. Ohjelmassa suoritetaan armeijaan liittyviä tehtäviä.

– Hänelle (Miralle) tuli flashbackeja (suom. takaumia), kun olimme tekemisissä aseiden kanssa siellä Komppania-ohjelman kuvauksissa. Mira joutui vetäytymään sivuun, ja siinä sitten puhuimme, kertoi Rita Seiskalle.

Myös Makwan on kertonut oman puolensa asiasta

Makwan on julkaissut sometililleen oman puolensa asioista, jotka tapahtuivat ohjelman kuvauksissa. Hän kiistää tehneensä tuolloin mitään laitonta.

Lue myös: Makwan Amirkhani vastaa nyt itse Mira Luodin syytöksiin

– Minusta on kerrottu julkisuudessa vakavia väitteitä, jotka eivät pidä paikkaansa. Olen jo aiemmin pahoitellut negatiivista käyttäytymistäni vuosien takaisen TV-ohjelman kuvauksissa, mutta kiistän ehdottomasti syyllistyneeni minkäänlaisiin lainvastaisiin tekoihin, kirjoittaa Makwan julkaisussaan.

Lähde: Seiska

Lue myös: Tilaa Comon uutiskirje ja tiedät mistä kahvitauolla puhutaan! Nappaa kotimaan tv-vinkit ja puheenaiheet suoraan sähköpostiin tästä.