Seiska: Aki Manninen kertoo oman näkemyksensä arvontakohussa

Aki Mannisen mukaan asia on selvitetty, mutta arvonnan voittaja ei halua asiaa vain sisäistää.

25.02.2021

Rita ja Aki Manninen ovat televisiosta tuttuja, ja sittemmin he ovat lähteneet vetämään omaa valmennus- ja hyvinvointibisnestään.

Eilen suomalaisnainen kertoi Seiskalle, että hän miehineen osallistui valmennukseen vuosia sitten ja voitti arvonnassa 1500 euron arvoisen ulkomaanmatkan, jota Rita ja Aki eivät ole tähän mennessä hänelle lahjoittaneet. Nyt Aki Manninen on vihdoin suostunut kommentoimaan Seiskalle oman kantansa asioihin:

– Ensinnäkin tästä asiasta on aikaa 4,5 vuotta, ja kyseinen matka oli tarkoitus toteuttaa jo syksyllä 2016. Matkan järjestäjänä oli My Wellness Travels -yritys, jonka kanssa teimme yhteistyötä ja jonka kanssa asia oli sovittu. Kyseinen yritys lopetti toimintansa konkurssiin, ja siksi matka peruuntui, Aki Manninen perustelee.

Asia on kuulemma käyty läpi voittajan kanssa ajat sitten moneen kertaan. He yrittivät myös tarjota jonkinlaista kompensaatiota asiaan, vaikka se ei olisi ollut Akin mukaan edes heidän tehtävänsä. Korvaukseksi sovittiin 600 euron arvosta treenivaatteita.

-Emmehän me voi olla vastuussa kolmanteen osapuoleen kohdistuvista velvoitteista, Aki sanoo Seiskalle.

Hän on ikävissään siitä, että asioita laitetaan toisten syyksi. Seiskalle avautunut palkintovoittaja taas toteaa, ettei myöskään treenivaatteita ole kuulunut.

 

Lisää luettavaa