Seiska: Danny ja Helmi tekivät yllättävän siirron: ”Ikäni alkaa olla jo aika korkea”

Danny ja Helmi ovat muuttaneet kerrostalokolmioon.

05.11.2022

Moni ikäihminen maaseudulla tulee jossain vaiheessa siihen tilanteeseen, että tuttu kotitila ja omakotitalo saavat jäädä vaikkapa kesämökiksi – he hankkivat kerrostaloasunnon, jossa esimerkiksi ulkotöistä ei tarvitse kantaa huolta.

Nyt 80-vuotias Danny on tullut samaan tulokseen ja tehnyt ratkaisun ostaa espoolaislähiöstä kerrostalokolmion.

Dannyn hulppea omakotitalo Kirkkonummella on siis enää muisto vain.

Luonnollisesti kolmioon on muuttanut myös Helmi. Levylaulaja hänkin.

-Kyllä hänellekin on siellä oma työhuoneensa, jos niin voi sanoa, Danny toteaa Seiskalle. Osoiterekisterin mukaan Helmi on Dannyn asunnossa kirjoilla.

Lisää luettavaa