Queen of Fucking Everything -ohjaajalla Tiina Lymillä oli vuonna 2023 Seiskan selvityksen mukaan yli 110 000 euron ansiotulot. Suurista tuloista huolimatta hänellä on lehden mukaan ollut myös merkintöjä ulosotossa. Yksi niistä on ihan tuore merkintä.
Seiskan 21. helmikuuta tilaamaan asiakirjan perusteella Lymillä on jäänyt maksamatta 94 euron parkkisakko. Se päätyi ulosottoon, jonne merkintä ilmestyi 9. tammikuuta. Tämä velka on maksettu 18. helmikuuta, joten se oli vireillä yli kuukauden ajan.
Seiskassa tiedetään kertoa, että Lymillä oli merkintöjä ulosotossa myös viime vuonna. Niitä ehti olla kuusi kappaletta, jotka johtuivat maksamattajääneistä parkkisakoista, isännöitsijätoimiston laskuista ja kiinteistöveroista.
Tällainen on Lymin ura ollut
Ohjaajana viime vuosina menestynyt Lymi menestyi aikanaan myös näyttelijänä. Hän tuli tunnetuksi näyttelijänä elokuvan Akvaariorakkaus kautta. Hänellä oli tässä vuonna 1993 tehdyssä elokuvassa ensimmäinen elokuvarooli. Hän sai roolistaan parhaan naispääosan Jussi-palkinnon.
Näyttelijäuran lisäksi Lymi on toiminut myös teatteri- ja televisio-ohjaajana. Siinä hän on menestynyt viime vuosina erittäin hyvin. Hänen ohjaama ja käsikirjoittama elokuva Myrskyluodon Maija oli vuoden 2024 katsotuin elokuva.
Lymi ohjasi ja käsikirjoitti kuusiosaisen rikoskomediasarjan Queen of Fucking Everything, josta on tullut yleisömenestys.
Lähde: Seiska