Eräs suomalainen lähihoitaja on kirjoitanut sydäntäsärkevällä tavalla lähihoitajien kiireestä ja siitä, miten he eivät yksnkertaisesti ehdi auttamaan kaikkia ikäihmisiä niin paljon kuin haluaisivat.
”Lähetää nyt vaikka siitä, että ku aamulla saapuu työpaikalle ja ottaa siitä oman asiakaslistan esille ja alkaa valmistelemaa lähtöä, ni tuleekin tieto, että joku työntekijä on pois.
No okei, koko homma menee siis uusiks. Ja koska eihän ketää saada kuitenkaa sijaiseks, nii hommat jaetaa sitte kaikkien kesken. Eli se lista, joka jo alunperin näytti melko kamalalta, näyttää nyt mahdottomalta. Siinä sitte koitat miettiä, että kuka tarvii apua nyt eniten ja kenet voi jättää myöhemmäks. Ja ei muuta ku ajelemaa ympäri kyliä”, hän kertoo ja jatkaa:
”No ekalle mummolle äkkiä lääkkeet ja aamupalaa, koitat samalla kuunnella sen höpöttelyä, mut takaraivossa hakkaa vaan se, että lista on pitkä. Mummoki toteaa, että “ei teillä koskaan oo aikaa, mietitte vaan aina sitä seuraavaa paikkaa”. Niinpä. Ois tosi kiva rupatella, mut ei voi mitään.”
Ongelma on siinä, että lähihoitajat eivät yksinkertaisesti ehdi kaikkialle.
”No samaa rataa jatketaa koko aamu. Juostaa vaa asiakkaalta asiakkaalle. Tehää pakolliset ja se mitä ehitää. Kaikkia ei edes tunne kunnolla, ei tiedä tapoja ja tottumuksia, eikä osaa edes sanoa, onko asiakkaan vointi jotenki muuttunu. Kerran olin yhen mummon 52. hoitaja”, lähihoitaja tunnustaa.
Koko tesktin löydät alta. Kylmää luettavaa, mutta tähänhän se meidän hallituksen kanssa menee.