Suomalaiset naisurheilijat kokeneet vakavaa seksuaalista väkivaltaa korkeakouluopiskelijoiden EM-kisoissa – eräs uhreista yritettiin raiskata

Opiskelijoiden liikuntaliitto antoi lausunnon.

Opiskelijoiden liikuntaliitto on tehnyt virallisen julkilausuman liittyen EUSA Games -kisoihin, jotka ovat tälläkin hetkellä käynnissä Portugalissa.

Alla löydät otteita opiskelijoiden liikuntaliiton lausunnosta.

”EUSA Games -kisoissa on tapahtunut vakavaa seksuaalista häirintää sekä raiskauksen yritys. Tekijöinä ovat toimineet yhden maan miesurheilijat ja pääasiallisena kohteena ovat olleet suomalaiset naisurheilijat. Myös maan iäkkäämpi miesvalmentaja on ollut osallisena seksuaalisessa häirinnässä. Häirintä on ollut sekä fyysistä että verbaalista. Tapahtuvat kärjistyivät lopulta yhden suomalaisurheilijan raiskauksen yritykseen. Tapahtumien todistajina ovat toimineet useamman eri maan joukkueet, joista jotkut ovat suomalaisten lisäksi joutuneet häirinnän kohteeksi.

Opiskelijoiden Liikuntaliitto (OLL) on yhdessä kyseisten suomalaisten naisurheilijoiden päättänyt tuoda tapauksen julkisuuteen, sillä kilpailun järjestäjät yhdessä EUSAn kanssa ovat epäonnistuneet pahasti tapauksen hoidossa sekä suomalaisten nuorten naisten suojelemisessa. OLL haluaa tuoda asian julkisuuteen myös siksi, että kokee EUSAn ja kisajärjestäjien pyrkineen lakaisemaan tapauksen täysin maton alle. OLL on toiminut paikan päällä Portugalissa koko tapauksen ajan aktiivisesti suomalaisia naisia puolustaen ja pyrkien saamaan tekijöille riittävät sanktiot tässä valitettavasti epäonnistuen.

Kisojen ja EUSAN johto ovat kertoneet OLL:lle, että kyseisessä tapauksessa on sana sanaa vastaan. Tästä syystä tekijät eivät ole saaneet lainkaan rangaistuksia eikä heitä poistettu kisoista. Lisäksi lukuisten silminnäkijöiden tai raiskauksen yrityksen keskeyttäneiden urheilijoiden kertomukset eivät ole riittäneet heille todisteiksi, vaan asiaa käsitelleet tahot ovat vaatineet OLL:lta fyysisiä todisteita, esimerkiksi mustelmia tai DNA-todisteita. Lisäksi he ovat syyttäneet erittäin voimakkaasti uhreiksi joutuneita nuoria naisia esimerkiksi alkoholin käytöstä tai heidän mielestään uhrille sopimattomasta liian ”rauhallisesta” ja ”normaalista” käytöksestä.

Asiaa käsitellyt komitea päätti kokouksessaan 22.7.2018, että mahdolliset tekijöille annettavat sanktiot ilmoitetaan kisojen jälkeen, mutta OLL ei ole kovinkaan toiveikas siitä, että tekijät tulevat koskaan saamaan liiton sanktioksi vaatimia sakkoja tai kilpailukieltoa.”

Koko lausunnon löydät täältä.

Aiheet: