Suomalaisjulkkis salasi masennuksensa – kävi puoli vuotta terapiassa

Vaginakeisarinakin tunnettu viihdepersoona Antti Kurhinen kertoo vuoden sisällä muuttuneensa paljon.

15.10.2017

Hän kertoo olleensa viime syksynä kovin masentunut.

-Ette edes tiedä kuinka paljon. En siitä hirveen monelle tosissani kertonut, paitsi ammattilaiselle jonka luona kävin puolen vuoden ajan ja päässä pyöri todella synkkiä ajatuksia, Antti paljastaa.

Mies kertoo että loppujen lopuksi homma ratkesi itsetutkistelulla.

-Yksinkertaisesti rupesin kuuntelemaan itteäni enemmän, istumalla rauhassa ilman paniikkia, miettimässä tilannetta ja samalla analysoimalla onko muka kaikki niin huonosti kuin kuvittelin. Rupesin harjoittelemaan omien tunteiden hallitsemista entistä enemmän ja mille tunteelle annan milloinkin vallan, hän kirjoittaa.

Nyt Antti suunnittelee elämästään ja kokemuksistaan jopa kirjaa. Hän sanoo oppineensa elämästään viime aikoina paljon, eikä vähiten menetysten kautta. Vuosi on ollut Antille rankka läheisten kuolemien myötä.

Lue blogia tästä

Lisää luettavaa