Suomalaislaulaja kertoo maksakirroosistaan ja psykiatriselle osastolle joutumisestaan

Jani Wicholm avoimena.

27.04.2024

Pitkän linjan artisti Jani Wickholm kertoo mielensä huonosta tilasta. Hän on kotiutunut juuri psykiatrisesta hoidosta.

Tämä oli syynä Seinäjoen-keikan peruuntumiseen.

– Mutta poissaoloni ei siis rajoitu tähän, vaan mielen loppuun palamiseen, stressitasoon ja vaikka mihin, miksi nyt olin Akutassa psykiatrisessa hoidossa. Juuri tänään kotiuduin ja mm. verenpaineeni on tosi hyvä, mutta häilyvä esim. ärsytettäessä tai muuta stressiin edes hiukan vivahtavaakaan, Jani kirjoittaa somessa.

Hän paljastaa myös kärsivänsä maksakirroosista, joka ei kuitenkaan ole alkoholijohdannaista.

– Tästä on kysymys, jota sairaspäiväraha A:ssa käsitellään maksakirroosina. Tosiasiassa se löydettiin jo 7 vuotta sitten, sillä poikkeuksella, että ensimmäistä kertaa historiassani siihen määrättiin oikein lääkitys TAYS:n gastroenterologisen osaston toiminnan perusteella, Wickholm kirjoittaa.

Maksakirroosi on Janin mukaan geeniperinnössä. Hänen isoisänsä kuoli jo 52-vuotiaana.

Lisää luettavaa