Suomalaismuusikko kuoli tammikuussa vain 21-vuotiaana – nyt häneltä tulee uusi kappale

MDMSK:lta uutta musiikkia huomenna.

04.04.2019

MKDMSK eli Atte Toikka oli rap-artisti Helsingin Malminkartanosta. Hän menehtyi tammikuussa 2019 ollessaan 21-vuotias. Toikka tunnettiin taiteilijanimillä MKDMSK, Maski ja MC$K.

Nuori artistilahjakkuus julkaisi debyyttialbuminsa Ota kiinni vuonna 2017 ja ehti olla osana rap-kokoonpanoissa Musta lista sekä Laulavat kulkurit. 4. tammikuuta hän julkaisi soolona singlen Edelleen edellä, joka on pysynyt tammikuusta lähtien Spotifyn top 50 -listalla.

Nyt artistin omaisten tahdosta saadaan kuulla MKDMSK:n ennenjulkaisematonta soolomateriaalia. Artistin myöhemmin julkaistavan levyn kolmas single Surullinen klovni feat. Pyhimys julkaistaan huomenna 5. huhtikuuta.

 

Lisää luettavaa