Suomen rikoshistorian merkillisin tapaus, Anneli Auer, ponkaisi jälleen esiin – tässä ovat uusimmat käänteet

Kuinka paljon Auerin olisi mahdollista saada korvauksia toisesta rikosjutusta?

24.02.2023

Anneli Auer ja hänen ex-miesystävänsä hakevat korkeimmalta oikeudelta purkua tuomioon, jonka he saivat erinäisistä seksuaalirikoksista vuonna 2013 eli kymmenen vuotta sitten. Asiasta kertoo Iltalehti.

Auer tuomittiin tuolloin 7,5 vuoden vankeuteen. Entinen miesystävä sai 10 vuoden tuomion.

Auer oli aiemmin vapautettu kaikista miehensä kuolemaan liittyvistä syytteistä. Tapaus Jukka S. Lahti on yksi Suomen rikoshistorian merkillisimmistä. Surmaaja on edelleen vapaalla jalalla. Auer sai tästä tapauksesta valtiolta satojen tuhansien eurojen korvaukset.

Uusin tapaus lähtee siis korkeimpaan oikeuteen. Tänään kerrottiin, että Auerin lapset ovat kertoneet valehdelleensa aikanaan äitiään vastaan oikeudessa.

Lapsista vanhin eli tuolloin 9-vuotias totesi väitteet perättömiksi jo tapahtuman aikaan kymmenen vuotta sitten. Kolme nuorinta lasta kuitenkin olivat sitä mieltä, että rikokset olivat tapahtuneet.

Nyt kaikki lapset ovat siis toista mieltä.  Helsingin Sanomien uutisen mukaan lapset kertovat puhuneensa äitiään vastaan sijaisperheen johdattelemina.

-Meidät on leimattu tuomion perusteella ihan hirveiksi ihmisiksi, Auer kertoo asian uudesta käänteestä Hesarille. Hän toivoo että korkeimman oikeuden tuleva ratkaisu puhdistaa hänen maineensa myös tältä osin.

-Kaikkien täytyy ymmärtää se, mitä olemme koko ajan yrittäneet tuoda esiin. Kaikki jutut ovat olleet ihan keksittyjä. Odotan, että tuomio puretaan vihdoinkin, Auer toteaa.

Hesarin näkemällä videolla juuri täysikäiseksi tullut Auerin yksi lapsista toteaa:

-Mitään ei tapahtunut. Ei ne tehnyt meille mitään… Toi kuulostaa aivan sairaalta, ei sitä todellakaan tapahtunut.

Yle on haastatellut kohauttavan käänteen tiimoilta rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvasta Itä-Suomen yliopistosta.

– Jos tuomio todetaan vääräksi, ei tämä ole kunniaksi Suomen oikeushistoriassa, ottaen vielä huomioon pitkään kestäneet murhaoikeudenkäynnit ja tutkimuksen ongelmat, Toivanen toteaa Ylelle.

Hänen mielestään 400 000 euroa voisi tulla korvauksina kysymykseen, jos Auerin kanne korkeimmassa menee läpi. Auer istui tuomiostaan hieman yli kolme vuotta.