Poliisi kertoo tiedotteessaan, miten jalkapallokannattajien joukkotappeluun osallistuneen miehen kunto romahti tappelun jälkeen ja hänet vietiin sairalaan. Joukkotappelu tapahtui Kirkkonummella lauantaina.
Poliisi kertoo, että se sai lauantaina tiedon vakavasti loukkaantuneesta miehestä Kehä I:n varrella. Poliisit ja ensihoitajat löysivät loukkaantuneen miehen ja kolme muuta miestä. Poliisin tietojen mukaan miehet olivat palaamassa tappelusta, kun yhtäkkiä Kehä I:llä yhden tila huonontui. Kolme muuta miestä soitti hätäkeskukseen. Loukkaantunut mies kuljetettiin sairaalahoitoon. Hänellä oli vakavia vammoja, mutta hänellä ei ole enää hengenvaaraa.
Comon ja poliisien tietojen mukaan Kirkkonummella tappelivat lauantaina HJK:n ja HIFK:n fanit 20 vs. 20 -fanitappelussa.
Kyseisestä fanitappelusta kerrottin myös Instagram-sivustolla, joka listaa materiaalia pohjoismaisista fanitappeluista.
Kuvat näet alta. Kuvassa ovat HIFK:n tappelijat ennen varsinaisen fanitappelun alkua.