Suomessa on korjattu hybridiautoja väärin – Traficomilta painava varoitus

Asiaa hybridikuskeille.

Julkaistu:

Vuoden 2025 alussa Suomessa oli liikennekäytössä yhteensä noin 291 000 ladattavaa autoa, joista hieman yli puolet ja voittopuolisesti ladattavia hybridejä.

Nyt Traficom on huolestunut niiden korjaamisesta. Traficom on saanut autoalalta tietoa tapauksista, joissa järjestelmiä on korjaustilanteissa muutettu omin päin, mikä voi vaarantaa ajoneuvon turvallisen toiminnan.

Sähkö- ja hybridiautojen korkeajännitejärjestelmien korjaaminen tulisi tapahtua niin, ettei järjestelmään tehdä muutoksia.

Jopa 3D-tulosteita

Traficomin mukaan järjestelmään on tehty muutostöitä esimerkiksi korjauskustannusten säästämiseksi tai akkujen suojaamiseksi jälkiasenteisilla panssareilla. Tällaiset toimenpiteet saattavat kuitenkin aiheuttaa vakavan riskin ajoneuvon keskeisten järjestelmien moitteettomalle toiminnalle.

Esimerkiksi 3D-tulosteiden käyttö korjauksissa tai ylimääräisen suojan asentaminen akkuun voi olla alkuperäisen järjestelmän muuttamista, Traficom muistuttaa.

Korkeajännitejärjestelmän omatoimisen muuttamisen myötä tyyppihyväksynnän tekniset vaatimukset eivät välttämättä enää täyty ja ne tulee osoittaa tarvittaessa uudelleen.

Traficom muistuttaa, että korkeajännitejärjestelmän korjaus- tai muutostöitä tekevän tulee olla sähköturvallisuuslain edellyttämällä tavalla perehtynyt kyseisen automallin sähköjärjestelmään ja sähkön vaaroihin.

Lue myös: Tilaa Comon uutiskirje ja tiedät mistä kahvitauolla puhutaan! Nappaa kotimaan tv-vinkit ja puheenaiheet suoraan sähköpostiin tästä.