Chris Brownia kuljettanut lentokone joutui eilen tekemään hätälaskun. Kone lähti Yhdysvaltain Burbankista, ja seitsemää minuuttia myöhemmin matkustamoon alkoi tulla runsaasti savua. Pilotti käänsi koneen ympäri ja laskeutui takaisin lähtökentälle.
Muut matkustajat olivat aivan paniikissa, mutta ei Chris Brown. Laulaja manaili myöhästyvänsä New Yorkissa järjestettävästä Met-gaalasta ja ryhtyi järjestämään kyytiä heti maan kamaralle päästyään.
Lopulta Brown pääsi Isoon Omenaan. Siinä vaiheessa punainen matto oli jo rullalla, mutta kunnon jatkot sentään oli tarjolla.