Supermalli Elina Tervo paljastavassa erikoishaastattelussa – katso läkähdyttävät kuvat!

Elina Tervo kertoi Comolle intohimoja herättävästä työstään.

24.09.2024

Upea kosmopoliittimallimme ja taiteilija Elina Tervo kertoo Comolle antamassaan haastattelussa kiertäneensä maailmaa jo kymmenen vuotta tauotta. Tällä välin hän on käväissyt Suomessa vain kaksi kertaa.

-En asu Suomessa enkä muuallakaan, hän sanoo Comolle ja kuvaa itseään hauskalla tavalla:

-Olen digital nomad.

Maita Elinan passista löytyy. Yli sata.

-Rakastan matkustamista, enkä pysty enää elämään ilman sitä. Haluan nähdä maailmaa, oppia kulttuureista ja ymmärtää miksi ihmiset ovat sellaisia kuin ovat. Haluan maisemien vaihtuvan ja että tekeminen ei lopu. Työni puolesta haluan toki myös kuvata mahdollisimman erilaisissa ja upeissa maisemissa. Tahdon myös kuvata maailman parhaiden kuvaajien kanssa, ja sinne täytyy mennä missä he ovat, Elina sanoo.

Hän on viime aikoina tehnyt paljon OnlyFansia, tuota mystifioitua alustaa. Hän on pystynyt elättämään itsensä omalla taiteellaan sen vuoksi.

Aiemmin hän kuvasi itse, mutta nyt hän tienaa niin, ettei enää kuvaa itse juuri ollenkaan.

-Toki tuotan ja stailaan edelleen kaikki itse, mutta kuvaajana toimii 99-prosenttisesti ammatikuvaaja. Julkaisen kanavallani joka päivä, joten tuotan noin 60 kuvaa ja 10 pitkää videota joka kuukausi. Se on täysipäiväistä työtä.

”Haluan normalisoida esimerkiksi nännit”

Elinasta puhuttaessa voitaisiin puhua taiteilijasta, eikä mallista lainkaan.

-Kuvani ovat itseilmaisua, intohimoani kuvataiteeseen, intohimoa ihmiskehon ilmentämiseen sekä tietenkin hauskanpitoa. Keho on instrumenttini ja nautin luoda sillä taidettani.

On Elinalla suurempikin missio.

-Kuvani ovat myös usein kannanotto naiseuden mitätöintiä ja alistamista sekä seksualisoimista vastaan. Nainen on ja hänen kuulukin olla seksuaalinen olento, joka saa nauttia omasta kehostaan ihan siinä missä kuka tahansa maan päällä elävä – ilman häpeää, pelkoa tai rajoituksia.

Elina tekee myös paljastuksen. Hän kertoo olevansa nudisti. Siihen liittyy se, että hän haluaa normalisoida alastomuutta.

-Sekä naisen kehoa, kuten esimerkisi nännejä. Ne eivät ole miehiä varten, vaan ihan normaali ruuminosa ihmisvartalossa. Niitä ei kuvista tarvitse ”amputoida” pois, jotta miehillä olisi helpompi kuvia katsella.  Jos ne näkyvät vaatteen läpi, niin koettakaa kestää, Elina heittää.

Elina sanoo olevansa kyllästynyt siihen, että vielä vuonna 2024 täytyy taistella kehollisesti tasa-arvosta.

-Ehkä kuva kerrallaan tulee muutosta, siihen yritän uskoa.

Suurimmat virheluulot OF:stä

Elina romuttaa seuraavassa Comolle virheluuloja OnlyFans-tekemisestä.

1. Luullaan, että kun alkaa OnlyFans-malliksi ja postaa muutaman kuvan,  tulee miljoonia tilille. Ei tule. OF-mallin työ on 10 prosenttia ajasta mallina olemista ja 90 prosenttia tuotantoa. Eli OF on yritystoimintaa, niin kuin mikä tahansa muukin esittävää taidetta oleva produktio. Tuontantoon kuuluu kuvaaminen, tuottaminen, editointi, asiakaskontaktit, leikkaus, markkinointi, laskutus, verot ja niin edelleen. Jos haluaa menestyä OF:ssä, on työtunteja tehtävä paljon.

2. Luullaan, että OF-sisällöntuottaja tuottaa vain ja ainoastaan p-rnoa. Ei pidä paikkaansa. OF:ssä on sisällöntuottajia laulajista ammattikokkeihin. P-rnoleima on tylsä ja sen voisi jo unohtaa.

3. Suurin osa menestyvistä OF-tähdistä on luonut koko uransa itse. Paljon on agentteja jotka yrittävät päästä sisällöntuottajien tilipussin väliin. Yksin onnistut paremmin. Joten jos olet aloitteleva sisällöntuottaja, keskity markkinointiin, älä huijareihin.

 

 

Lisää luettavaa