Supernanny Suomesta teki kirjan

Vanhemmille avuksi.

04.08.2021

Supernanny-formaatti toi myös Suomeen suositun ohjelmasarjan, ja Suomessa Supernannyna nähtiin Pia Penttala.

Ohjelmassa seurattiin realityn keinoin kiperiä lastenkasvatustilanteita suomalaisista kodeista. Moni on toivonut kirjaa Penttalalta. Ja nyt sellainen on tullut.

Miten auttaa lasta, jos hän alkaa kiusata tai tulee kiusatuksi? Mitä tehdä, kun lapset eivät suostu menemään yöpuulle? Kuinka saada lapset irti peleistä ja sosiaalisesta mediasta? Muun muassa näihin kysymyksiin vastaa supersuosittu televisiotähti kirjassaan. Miten perheen arkirutiinit saadaan rullaamaan niin, etteivät päivät täyty tappelusta? Miten teini-ikäisen tunnemyrskyistä selvitään? Kuinka paljon isovanhemmat saavat puuttua lastenlastensa kasvatukseen?

Kirja sisältää kaiken lisäksi tarinoita, joita ei ole televisio-ohjelmassa aiemmin käsitelty.

Kustantaja kertoo, että Penttala ei kursaile, eikä kiertele, vaan iskee suoraan ongelman ytimeen.

Into-kustannusyhtiön kirjan nimenä on Suomen Supernanny – pienillä teoilla parempaa perhe-elämää. Kirja on yhdessä toimittaja Risto Pakarisen kanssa tehty.

Lisää luettavaa