Tammikuussa muuttoaikeistaan kertonut Suvi Hartlin on löytänyt uuden kodin. Hän tiesi kertoa jo aiemmin, että hän asuu tyttärensä kanssa asuttamassa omakotitalossa enää maaliskuun loppuun asti. Tuolloin ei ollut vielä tiedossa, mistä uusi koti löytyy. Vaikka ei ole vielä edes maaliskuu, on Suvi jo tyhjentänyt talonsa.
– Entinen koti alkaa olla tyhjä. Tuntuu tosi omituiselta. Haikealta lähinnä, vaikka olenkin jo valmis seuraavaan vaiheeseen. Nyt asutaan tytön kanssa hetki kerrostalossa ja sitten kesällä omaan taloon, kertoo Suvi tuoreessa julkaisussaan.
Uuteen taloon liittyy suuria muutoksia ja uusia asioita, joita Suvi ei ole kokenut koskaan tätä ennen.
– Siitä tulee mun eka yksin omistamani ja myös sen näköinen. Sitä ei sisusteta kompromisseilla eikä ajatuksella ”jos tää joskus myydään”, paljastaa Suvi.
Jos upotus ei näy, avaa se auki tästä.
Suvilla oli hyvä syy myydä talonsa
Vaikka Suvi osti myymänsä talon tilalle uuden talon, oli hänellä hyvä syy myyntiin. Vanha talo oli hänelle ja hänen tyttärelleen liian iso. Hän erosi miehestään Jussi Mäntysaaresta kesällä 2023.
Lue myös: Radioääni Suvi Hartlin rakastui – otti tatuoinnin arkaan paikkaan
Suvi ei kertonut julkaisussaan millainen hänen hankkimansa uusi talo on. Hän paljasti tammikuussa, millainen talo oli etsinnässä.
– Pääkaupunkiseudulla pysytään kuitenkin, mutta kaupunki on avoinna. Vanha rintamamiestalo ois upee! Katotaan mitä tulee vastaan.
Jos upotus ei näy, avaa se auki tästä.