Suvi Pitkänen täysin uusille urille – varokaa levypomot!

Suvi Pitkänen perusti oman levy-yhtiön.

03.06.2022

Suvi Pitkänen on tunnettu mallina, juontajana, dj:nä ja artistina sekä kauneusalan yrittäjänä. Nyt hän perusti levy-yhtiön ja julkaisi uuden singlen.

Suvi Pitkänen jatkaa kappaleidensa julkaisua Suvi B -taiteilijanimellä. Pitkäsen vasta perustaman Beauty Beat -yhtiön ensimmäisenä julkaisuna on juuri ilmestynyt Suvi B:n INUT-niminen kappale.

– Tein INUTin jo yli vuosi sitten, mutta vasta kuluneen kevään rankat asiat elämässäni inspiroivat minua työstämään sen loppuun. Erosin pitkästä suhteesta. Lisäksi veljeni kuoli ja jouduin myös kokemaan pettymyksiä muutamiin läheisiin ihmisiin. INUTista tuli asia, joka piti minut pinnalla vaikeimpina hetkinä. Se saa minut aina hyvälle tuulelle ja muistuttaa, että aina on valoa elämässä, myös synkimpinä aikoina, Pitkänen toteaa.

INUT on lyhenne kappaleen sanoista I Need You To.

– Käytin INUTia työnimenä, mutta kun biisi oli valmis, en enää osannut nähdä sille muuta vaihtoehtoa. INUT on nyt varmaankin maailman ensimmäinen tuon niminen biisi, eli nimi on myös sopivan outo, Pitkänen naurahtaa.

Suvi Pitkänen haluaa tehdä musiikkia ja työskennellä sen parissa jatkossa aiempaakin enemmän. Kahden edellisen vuoden aikana hän julkaisi kolme singleä yhteistyössä italialaisen Bang Records -levy-yhtiön kanssa, mutta nyt hän jatkaa uraansa oman yhtiönsä suojissa.

– Minulla menee muutoinkin musiikkirintamalla hyvin. Olen saanut oman show’n Doubleclap-radioon, ja keikkoja on ollut paljon. Ryhdyn lisäksi vetämään Tallinnassa Nina Cristalin kanssa muutaman viikon välein SundaySessions -nimistä sunnuntaiklubia. Nina on pitkäaikainen ystäväni. Meillä oli aikoinaan jopa yhteinen BabesDJ’s -duo, Pitkänen kertoo.

INUTin voi kuulla Spotifyssa.