Muusikko, säveltäjä ja sanoittaja Kyösti Roth on kuollut. Asiasta ilmoitetaan hänen Facebook-tilillään. Kuolinilmoitukseen on laitettu mukaan pätkä Raamatusta toisesta Timoteuksen kirjeestä.
– 4:7-8 Minä olen hyvän kilvoituksen kilvoitellut, juoksun päättänyt, uskon säilyttänyt. Tästedes on minulle talletettuna vanhurskauden seppele, jonka Herra, vanhurskas tuomari, on antava minulle sinä päivänä, eikä ainoastaan minulle, vaan myös kaikille, jotka hänen ilmestymistään rakastavat…Mutta Suurin Niistä On Rakkaus…lukee ilmoituksessa.
Roth oli kuollessaan 71-vuotias. Hän oli mukana Pelimannet-duossa, joka voitti Syksyn sävel -kilpailun kaksi kertaa. Voitot tulivat vuosina 1993 ja 1995. Duo hajosi vuonna 1999, mutta palasi vielä myöhemmin keikkalavoille.
– Menen Jeesuksen Luokse…Kyösti Roth 2.1.1954-22.10.2025, lukee ilmoituksen lopussa.
Osanottoja ja lämminhenkisiä kommentteja
Ilmoituksen yhteyteen on tullut jo paljon osanottoja. Osa kommentoijista on kirjoittanut mukaan myös lämminhenkisiä sanoja.
– Kiitos aikaa kestävästä, parhaasta suomalaisesta hengellisestä musiikista, kirjoittaa joku.
– Kyöstin muistoa ja elämäntyötä kunnioittaen sekä omaisten ja läheisten suruun osaa ottaen! Kiitos Sinulle Kyösti, joka itseäsi säästämättä, itseäsi korottamatta, toit julki oikeudenmukaisuuden ja iäisyyden sanomaa. Laulusi ja sanomasi soi sydämissämme iäti. Toivottavasti Kristallivirralla tavataan, kirjoittaa eräs.
Lähde: Rothin Facebook-tili