Syöpätutkijoilta mielenkiintoisia lukuja – näin monta syöpää voisimme välttää

Syöpä ja tupakointi, melkeinpä yhtäläisyysmerkit voisi vetää väliin.

20.05.2018

Suomen syöpärekisteri on ennustanut, että 12 vuoden kuluttua eli vuonna 2030 Suomessa todetaan yhteensä noin 43 000 syöpää koko maassa.  Siis koko vuonna!

Näistä syövistä arviolta 23 000 on miehillä ja 20 000 naisilla.

Ei siis turhaan puhuta siitä että elämänsä aikana todella moni sairastuu syöpään. Jokaisen lähipiirissä on jo nyt syöpään sairastuneita.

Rekisterissä on laskettu myös mielenkiintoisia skenaarioita. Jos esimerkiksi kaikki suomalaiset olisivat lopettaneet tupakoinnin kaksi vuotta sitten, Suomessa vältettäisiin kokonaan 75 000 syöpää seuraavan 30 vuoden sisällä.

Tutkimuksessa laskettiin myös mitä tapahtiuisi, jos meistä vuonna 2030 enää polttaisi vain viisi prosenttia polttaisi ja tupakointi vähenisi vielä kahteen prosenttiin vuoteen 2040. mennessä Tämä estäisi 35 000 syöpätapausta vuoteen 2045 mennessä.

Lisää luettavaa