Chachi Hildén täytti eilen torstaina (23.1.) 29 vuotta. Somejulkaisujen perusteella päivä oli täynnä syntymäpäiväsankarille mieluisia asioita. Jukka-puoliso julkaisi päivän kunniaksi paljon yhteiskuvia vuosien varrelta vaimonsa kanssa. Hän toivottaa kuvien kera ”Hyvää syntymäpäivää kauniille, seksikkäälle hölmölle vaimolleni!”
Lue myös: Duudson-Jukalta mykistävä viesti Chachi-vaimolleen
Jukka ylistää julkaisussa vaimoaan monin eri sanoin. Hän kertoo myös jumaloivansa vaimoaan. Julkaisun ensimmäisissä kuvissa Chachi on raskaana. Myöhemmissä kuvissa nähdään monenlaisia hauskoja hetkiä, joita pari on viettänyt yhdessä.
Jos upotus ei näy, avaa se auki tästä.
Myös Chachi itse on tehnyt julkaisun syntymäpäivästään
Chachi on julkaissut sometilillään videon, jossa hän puhaltaa yhdessä lapsensa kanssa syntymäpäiväkakun päällä olevat kynttilät. Julkaisun mukana on myös monta kuvaa. Osassa niistä on kuvia syntymäpäiväsankarista lapsena.
Yhdessä julkaisun kuvassa Chachi on lapsena puhaltamassa syntymäpäiväkakkunsa kynttilöitä. Myös muut julkaisun lapsuudenkuvat vaikuttavat olevan otettu syntymäpäivänä. Yhdessä kuvassa hänellä on jalassaan vaaleanpunaiset saappaat.
– Olen päässyt pitkälle vaaleanpunaisista lehmityttösaappaista, mutta sydämeltäni olen aina lapsi, kertoo Chachi.
Jos upotus ei näy, avaa se auki tästä.
Chachin Instagramin tarinoista selviää myös, mitä Jukka-rakas antoi hänelle syntymäpäivälahjaksi. Videossa nähdään pieni söpö rasia, jonka sisältä löytyy paljon erilaisia karkkeja, joista suurin osa on suklaata.