Tältä Salkkarit-tähti nykyisin näyttää, katso kuva! ”Kiloja lähti, silmäpussit…”

Konsta Hietaselta avoin ja rehellinen päivitys.

26.10.2022

Näyttelijä, muusikko Konsta Hietanen on julkaissut väsähtäneen kuvan itsestään. Hän naurahtaa ja kirjoittaa somessa:

-No onkos niitä lokakuisia silmäpusseja syntynyt? Otin kampanjan tosissani ja tein kolmisen viikkoa neljää prokkista päällekkäin. Lähti neljä kiloa, tällä hetkellä ei oikein aukea silmät eikä nouse jalat, mutta kauheasti on tullut suomalaista viihdettä tehtyä.

Mies toteaa että nyt kannattaa laittaa some täyteen silmäpusseja. Hän sanoo oppineensa asioita:

-Opin paljon, tärkeimpänä sen, että ei enää koskaan tällaista päällekkäisyyttä. Tajusin myös että mulla on maailman parhaat tukijoukot. Nyt siirtyminen normiarkeen eli levyntekoon, Salkkareihin, keikkoihin ja joulukonsertin sovituksiin.

 

Lisää luettavaa