Tämä ei ole Madonnan julkisuustempaus!

07.04.2012

Madonnan hyväntekeväisyysjärjestö Raising Malawin edustaja on vastannut syytöksiin, joiden mukaan Madonna ei olisi saanut virallista lupaa uutta koulurakennusprojektia varten Afrikassa. Hän toteaa huhujen olevan paikkansapitämättömiä.

Madonna on adoptoinut Malawista kaksi lasta ja perustanut säätiön auttamaan muita maan lapsia. Hänen järjestönsä ensimmäinen koulunrakennusprojekti ajautui kriisiin viime vuonna, mutta Madonna on hiljattain ilmoittanut suunnitelmastaan rakentaa kymmenen uutta koulua maahan. Malawin opetusministeriön edustaja Lindiwe Chide väitti taannoin julkisuudessa, että suunnitelma tuli heille täytenä yllätyksenä ja että Madonna ei olisi keskustellut heidän kanssaan asiasta. Hän väitti puheita julkisuustempuksi.

Nyt Trevor Neilson Global Philanthropy Groupista, joka johtaa Raising Malawia USA:ssa, on kertonut, että opetusministeriölle on annettu suunnitelma tammikuun lopulla. Hän tähdentää Sunday Mirrorissa, että hallituksen edustajia myös osallistui seremoniaan, kun rakennustyöt hiljattain aloitettiin.

Neilsonin mukaan se, että säätiön pääkonttori Malawissa lopetettiin, ei vaikuta kouluprojektiin, vaan se tehtiin ainoastaan rahan säästämiseksi. Sopassa lieneekin ollut kyse väärinkäsityksistä ja tietokatkoksista.