Tämä uusi ilmiö puhuttaa julkisissa liikennevälineissä ja aiheuttaa valtavaa raivoa kanssamatkustajissa – näin tekevät pitäisi heittää ulos!

Tämä ärsyttää nyt.

29.11.2018

Julkisissa liikennevälineissä on matkaajaa jos monenlaista.

Melko uusi ilmiö on kuitenkin ihmiset, jotka kuuntelevat esimerkiksi musiikkia puhelimestaan ilman kuulokkeita. Kyllä, tällaisiakin pässinpäitä löytyy.

Onneksi musiikin kuuntelu surkeista puhelimen kaiuttimista ei ole vielä kovin yleistä. Sen sijaan hälyttävän yleistä alkaa olla se, että ihmiset pelaavat mobiilipelejä älypuhelimellaan ilman kuulokkeita. Yritä nyt siinä keskittyä matkaan, kun jonkun puhelimesta kuuluu piippauksia, räjähdyksiä ja muita todella ärsyttäviä ääniä!

Kyseessä eivät ole vain nuoret ihmiset, vaan ihan työmatkallaan olevien aikuistenkin on nähty tekevät tätä.

Missä vaiheessa meistä ihmisistä on tullut niin välinpitämättömiä muita kanssamatkustajia kohtaan? Hävetkää! Käyttäkää kuulokkeita.

Lisää luettavaa