Tapio Suominen hämmentyi itsestään näkemästään otsikosta: Helvetti, härskiä toimintaa!

Wikimedia Commons / Otto Karikoski

Tapio Suominen pahoitti mielensä mielleyhtymän luomisesta.

Urheilukasvo Tapio Suominen on harmissaan. Hän näki iltapäivälehden lööpit jotka kirkuivat hänen rattikäryään ja alkolukkoaan. Tapaus on kuitenkin sattunut jo pari kuukautta sitten ja Tapio on itsekin asiasta avautunut. Asiasta on myös uutisoitu.

Mutta nyt lööpit kirkuivat asiaa kuin tuoreena juttuna.

-Helvetti, Iltalehdeltä härski ja tarkoituksenmukainen veto. Lööpissä tänään: TAPIO SUOMINEN KÄRÄHTI RATISTA – sakkotuomio ja alkolukko. Kyseessä on siis kahden kuukauden takainen rattikäryni, josta aikanaan avoimesti kerroin ja jonka tuomio annettiin perjantaina. Väitän, että huomattava osa lööpin nähneistä ei vaivautunut lukemaan sisäsivujen pientä artikkelia, vaan monelle syntyi MIELIKUVA, että taas se kärähti. Ihmettelinkin pälyileviä katseita ja viestien tulvaa läpi päivän. No, onneksi pahin masennus tällä erää ohi, joten ehkä tästäkin noustaan. Hävettää ammattikuntamme puolesta, Suominen suomii.

Jos tuomiosta olisi haluttu kertoa kuten asianmukaista on, se olisi nostettu kärkeen, tai ainakin lisätty otsikkoon aikamääre.

Aiheet:

Aiheeseen liittyvät jutut