Taran Tinder-treffit menivät vähän vituralleen: ”Missä mun stringit on?”

Näistä Tinder-treffeistä ei jokainen viitsisi somessa avautua, mutta Tara teki poikkeuksen.

Suomalaisnainen on kertonut Tinder-treffeistään somessa. Päivitys kuratoitui samantien Feissarimokat.comiin.

Tapahtumaketju sai alkunsa, kun Tara-niminen nainen oli ollut viihteellä ja saanut Tinderiinsä osuman. Tara päätti lähteä tapaamaan miestä juna-asemalle ystävineen. Tosin muutaman tiukan rohkaisuryypyn jälkeen.

Kaikki sujui kuulemma hyvin, joskin mies joutui jo vartin kuluttua kantamaan Taraa. Ilmeisesti rohkaisuryyppyjä oli otettu tanakammin kuin tarkoitus.

Kaveriporukka siirtyi Taran ystävän luo, jossa oli pelattu juomapeliä. Seuraavaksi Tara oli löydetty vessasta, jonne hän oli sammunut omaan yrjöönsä stringit kintuissa.

-Jokainen kävi sitten vuorollaan tuijottelemassa mun vilkkuvaa toosaani, Tara kertoo somessa.

Tilanne oli johtanut siihen, että ambulanssi oli pitänyt soittaa paikalle. Kohtalainen alkoholimyrkytys siis.

Tara kertoo lopuksi, että vaikka hän laittoi Tinder-matchilleen viestiä tapauksen jälkeen, hänestä ei jostain syystä ole kuulunut enää mitään.

Sairaalassa hän heräili jonkun muun housut jalassa, omat oli pitänyt ottaa pois ilmeisesti tietyistä eritteellisistä syistä.

 

Aiheet:

Aiheeseen liittyvät jutut