Laulaja Tauski Peltonen on bongattu klinikalla, ja selviääpä kyseinen asia myös miehen hallinnoimalta sometililtä.
Hänelle kuuluu myös yllättäviä perheuutisia (joista kerrotaan tämän jutun lopuksi). Mistään vakavasta ei klinikkakäynnissä ole kysymys. Tauski on käynyt hoidattamassa ulkonäköään.
Videoklipillä Tauskiin pistetään piikkejä leuan alueelle. Hoitaja toteaa laittavansa ensin profhiloa, joka tunnetaan eräänlaisena ihon kiinteytyshoitona, ja sanoo laittavansa vasta sen jälkeen botuliinia.
Botuliini taas on hermomyrkky, joka tunnetaan parhaiten nimellä botox.
Näin Tauno selittää operaatioon päätymistään
Tauski kertoo videolla olevansa jo ”vanha mies”. Hän on 62-vuotias, mutta näyttää ikäistään paljon nuoremmalta, joten liioittelun taidon lauluorhi ainakin osaa.
-Kasvohoidot miehille voivat tuntua siltä, että onko tää nyt ihan äijäjuttu, mutta mun mielestäni voisi ehkä miettiä, että ei tämä nyt ole parturia kummempi asia. Eli yleensä näyttää paremmalta ulos tullessa kuin sisään mennessä, Tauski lohkoo.
Tauskista tuli toistamiseen ukki maanantaina
Muutakin laulajan elämään kuuluu. Tauski Peltonen avautui Iltalehdelle eilen tulleensa toistamiseen isoisäksi.
Jimmy-pojan tytär syntyi maanantaina.
Iltalehdessä Tauno kertoo, että hänen perinteisiinsä on yleensä kuulunut ostaa jokaiselle lapselleen ja lapsenlapselleen ensimmäiset lenkkarit. Kiireissään hän ei nyt ehtinyt, mutta synnytysosastolla oli kori, jossa oli pieniä villasukkia – vaari pölli sieltä lapsenlapselleen sukat.
Lenkkitossut tulevat pian perässä.
Lue myös: Laulaja Tauski Peltonen aloitti ”sodan”: Tämä on törkeää!
Lue myös: Salakuljettaja-Tauski riehaantui tullissa: Repi paitansa ja ulisi!
Lue myös: Hymy: Tauski teki kirpparilöydön – arvo markoissa kymppitonnin, osti 500 eurolla
– Kun mietin omaa vaariani, minusta hän oli hyvin vanha. Tunnen itseni niin nuoreksi vieläkin. En oikein tiedä, missä vaiheessa alan vanhentumaan, Tauski ihmettelee Iltalehdelle.
Nuorentumista edesauttaa tupakan ja alkoholin jättäminen vuosia sitten, ja tietenkin piikkihoidot.