Tee aineenvaihduntaa piristävä laihdutusjuoma, näin helppoa se on!

Vanha kunnon omenaviinietikka, tule apuun!

12.11.2018

Japanissa omenaviinietikkaa on testattu ylipainoisilla. Tuloksia mitattaessa on huomattu selkeitä eroja niiden niiden välillä, jotka sitä nauttivat ja jotka eivät.

Tulokset omenaviinietikan merkityksestä ovat kiistanalaisia, mutta tutkijat Japanissa päätyivät siihen, että omenaviinietikan nauttiminen tukee painoindeksin alentamisessa. Journal of Functional Foods -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan omenaviinietikka ennen ateriaa voi myös madaltaa verensokeria.

Tutkijoiden mukaan etikka saattaa häiritä tärkkelystä imeytymästä. Tämä tekee siitä suotuisan painonpudotuksessa.

Miten sitten valmistaa laihdutuksen tehojuoma? Näin:

Lisää isoon lasilliseen vettä ruokalusikallinen hunajaa ja ruokalusikallinen omenaviinietikkaa. Sekoita ja nauti. Mieluiten jo aamusta ja ennen aamiaista. Omenaviinietikan happoisuuden määrän olisi syytä olla noin viisiprosenttista.

 

Lisää luettavaa